Rv 33 - vuodatus

Vuoden 2004 raskausviikko 32 verrattuna viime 32 raskausviikkoon. Kuvien välissä +10 vuotta ja 10 kg.

Voihan vuodatus! 

Juhannus tuli ja meni. Haluaisin kirjoittaa, kuinka olen jatkuvasti iloinen ja kävelen puoli metriä maanpinnan yläpuolella nassu kohti aurinkoa. En kuitenkaan voi - ensinnäkään senkin vuoksi, että aurinko ei suostu näyttäytymään. Päivät sulautuvat yhdeksi samanlaisen harmaaksi massaksi ja kaikki tuntuu... laimealta. Olen aina ollut huono tämmöisessä tasaisen tavallisen arjen tallaamisessa. En osaa olla paikoillani ja kyllästyn helposti. Kaipaan äksöniä, toimintaa, paheita... Niitä pieniä juttuja, jotka saavat jokaisen päivän tuntumaan erityisen hienolta.

Mielialat heittelevät kunnolla ja pelot huutelevat pahimpia skenaarioitaan pääni sisäpuolella. Asiat, joista ennen sain nautintoa, ovat joko täysin kiellettyjä, kyseenalaisia tai juuri nyt muuten vain mahdottomia:

- Kahvikupillinen on aina ollut yksi niistä hienoista hetkistä päivässä. Nyt raskaana ollessa kahvi ei vain enää maistu samalla tavalla. Se ei maistu oikein millekään, mikä on tietysti vauvaa ja terveellisyyttä ajatellen hyvä juttu. Mutta koska en syö oikeastaan lainkaan karkkia tai muita herkkuja, kahvi on ollut se paheeni, joka on aina saanut päivän käyntiin ja hymyn huulille. Turha siis hakea kahvista nautintoa. Teet taas ovat aina aiheuttaneet pahoinvointia. Limsoja, maitoa ja mehuja en juo lainkaan. Eli tyydyn siis juomaan vettä - koko ajan.  

- Alkoholi nyt on täysin poissa kuvioista. Se ei kuitenkaan estä sitä, ettenkö olisi kaivannut Kyproksella esim.lasillista viiniä tai rantaolutta. No, veteen voi vaikka laittaa sitruunaa...

- Ruoalla nautiskelen harvoin. Yksi syy on se, että uskon raskauden keräävän ylimääräisiä kiloja ja rasvavarastoja helpommin kuin normaalisti. Koitankin siis välttää epäterveellistä, rasvaista ruokaa. Enkä muutenkaan  halua syödä rasvaista ruokaa, koska nyt masupallon kanssa siitä tulee liian ähky ja täysinäinen olo. Olen syönyt siis lähinnä salaattia ja raikasta vitamiinipitoista ruokaa. Koitan kuitenkin huolehtia, että vauva saa tarvitsemansa kalorit - ravintorikkaasta ruoasta. 

- Liikunta on ollut nyt osittain poissa kuvioista kuusi päivää, mikä varmasti osaltaan selittää mielialaheittelyitäkin. Venyttelin sivuspagadia ehkä turhan roisisti kylmiltään ja siitä lähtien on jäytänyt liitoskipu vasemmalla puolella häpyluussa. Viimeksi toissa päivänä koitin käydä kävelyllä, sain tehtyä kahden kilometrin pituisen lenkin, kunnes askel teki liian kipeää. Olen siis vain maannut sohvalla, tehnyt kevyttä joogaa ja lihaskuntoa käsille sekä jaloille. Pääkoppa kaipaisi kyllä hieman rankempaa ravistelua.

- Nukkuminen olisi ihanaa - vielä kun voi. Mutta nukkumatti ei ole samaa mieltä. En saa unta ja kun lopulta silmät lupsahtavat kiinni, heräilen noin tunnin välein ja nousen aamulla yhtä väsyneenä kuin mennessäni nukkumaan. Tämä on kuulemma täysin normaalia loppuraskaudessa, kun kroppa valmistautuu yöheräämisiin. Kiva juttu, että sitäkin pitää harjoitella pari kuukautta aiemmin. Noh, tunnollisena oppilaana haluan varmistaa, että varmasti sitten osaan hommani. 

- Olisi myös mukava huomata, että suolistossa on elämää raskaudenkin aikana. Olen kokeillut kaikki mahdolliset lukemani kikat ja apteekin helpotustuotteet. Noh, odottavan aika on pitkä. Kohta pitää ottaa lusikka kauniiseen käteen ja katsoa olisiko siitä apua :D.

- Hengitys on elämisen elinehto. Välillä tuntuu, että pitää lähettää viestejä aivoille "hengitä sisään ja ulos"... Ja siltikin saan vain pientä pihinää aikaiseksi. Laulaminenhan on yksi suuria nautintojani. Pitää valita tarpeeksi rauhallisia kappaleita, jotta voi vetää henkeä joka kolmannen sanan jälkeen.

- Saan nukuttua muutaman tunnin yössä, mutta unien sisällöstä voisinkin keskustella vaikka Freudin kanssa. Näen lähinnä painajaisia - mitä kummallisimpia. Tämäkin on kuulemma yksi siunatun tilan oireista. Olkoon vain "siunattu tila", mutta unet on riivattuja.

- Ulkopuolinen alien. Olen täysin tipahtanut kuvioista. Tunnen oloni ulkopuoliseksi ja sitä kautta epäonnistuneeksi. Seuraan sivusta tapahtumia - hetken aikaa- jonka jälkeen haluan vain ryömiä jonkun kiven alle ja jäädä sinne.

- Ja ah, ne pelot, jotka pyörivät non-stoppina päässäni: Onko lapsi terve? meneekö synnytys hyvin? Millä vaurioilla tästä selvitään? Palautuuko kroppa ennalleen? En kai vain joudu sektioon? Kääntyykö vauva vielä?.... Pelot vain vilisevät pienessä päässäni ja suurimpana tuntuu olevan kysymys, palaanko takaisin itsekseni? Osa tunteistani ja ajatuksistani tuntuu välillä niin vierailta, että pelkään tuleeko minusta enää minua vai olenko luonut hirviön?

Onneksi, kun vuoristorata on käynyt tarpeeksi alhaalla, se nousee takaisin ylös ja mikä parasta, voi aloittaa jopa uuden kierroksen. Ripustaudunkin siis ajatukseen, että nehän on nää HORMONIT ja asiat kyllä tasoittuu. Välillä pitää vähän vuodattaa ja hengittää pussiin, jotta voi olla siunatussa tilassa ja elää ah, niin ihanaa, raskausaikaa.

Tämmöstä tänään!

Kat-beastwithin-ra.

Ps. Tänään neuvolalääkärissä näytti siltä, että pikkuinen on kääntynyt pää alaspäin. Isosiskohan syntyi perätilassa, joten kääntyminen oli kyllä ihan yllättävä juttu pikkumieheltä! Iso peukku!

Raskausviikko 33

Raskausviikko 33

Viikot: 33

Vauvan koko: Durian (hih hih, jos on käynyt Malesiassa, niin tietää että tämä kasvi on kielletty monissa paikoissa sen voimakkaan hajun vuoksi. No, onpa sitten osuva hedelmä näille viikoille.)

Painonnousu: 50.8 kg -> 61.4  kg

Äitiysvaatteet: Normivaatteilla mennään. Lycra on pop!

Raskausarpia: Ei

Uni: Tsekkaa teksti.

Viikon paras hetki: Hetket tytön kanssa.

Kaipaatko jotain: Katraa

Vauvanliike: Kovia potkuja ja liikkeitä

Ruokahimot: ei

Heikotus/huono vointi: Ei

Sukupuoli: Poika

Synnytysoireita: Ei

Oireita: Harjoitussuppareita, liitoskipu, hengitysvaikeus, insomnia, väsymys

Napa: Puolessa välissä

Sormukset: Sormessa

Onnellinen vai tunteikas: Kummatkin - välitilaa ei enää ole.

Odotan: Omm.... missä on se kirottu zen?