Näytetään tekstit, joissa on tunniste parsifal. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parsifal. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Rv 23

Raskausviikko 23.

Viikot rullaa samaa rataa eteenpäin. Viime viikot keskityttiin vahvasti Tampere-talon päälavalla ensi-iltansa 4.4 saaneeseen Parsifaliin. Vielä ei rajoittanut raskaus esiintymistä neljällä vanteella. Edestä päin katsottuna masuakaan ei oikein edes huomannut. Sivusta sitten kokonaan toinen juttu =D. Vaikka masu ei varsinaisesti esiintymistä haittakaan, tarkoitukseni on silti jäädä äitiyslomalle (sirkushommista) 24.4 keikan jälkeen.

Parsifalista


Viime viikolla ostin ensimmäiset raskausvaatteet - raskauslegginsit sekä sukkahousut. Tämän lisäksi tilasin aivan huikean ihania masutuubeja Raskauskeijusta.

Masutuubi

Suloiset pienet jalat

Tänään oli äitiysneuvola ja kaikki suurinpiirtein hyvin. Ainoastaan hemoglobiini oli tipahtanut 100 paikkeille eli sain ohjeeksi aloittaa rautalisän. Täytyy myöntää, että tämän toteamisen jälkeen huomasin vasta kuinka puhki olenkaan. Sain kuitenkin roudattua itseni neuvolan jälkeen salille. Yllätys, että treeni ei kulkenut ihan niinkuin olisin tahtonut. Noh, välillä voi ottaa vähän iisimmin.

Rv 23 - väsynyt salipirkko
Viime viikonloppuna vietettiin ihanaa perheviikonloppua kummityttöjen ja heidän perheidensä kanssa. Ohjelmassa oli saunomista, uimista, grillausta, paljuttelua ja jalkapalloa. 

Kummitytöt silittelivät masua illalla

Ai, niin.. sen verran tämän päivän neuvolasta ja masusta vielä, että kohdun sf-mitta ei enää edes ole käyrillä. Tai siis ruksi laitettiin yläkäyränkin yläpuolelle eli masu on siis näihin viikkoihin nähden iso! Huih! Mitä siitä tuleekaan?!
Rv 23
Edellinenhän raskausmasu näytti tältä 8 päivää ennen tyttösen syntymää... 

Vuonna 2004 - rv 39 + 5
Viikot? 23
Vauvan koko? Suuri mango - n.27 cm
Painonnousu/lasku: 50.8 - > 58.5 (Jaiks!)
 Äitiysvaatteet? Äitiysleggareita & sukkahousuja. 
Raskausarpia? ei
Uni: Vaihtelee. Yleensä herään kerran yössä. 
Viikon paras hetki: Tämän päiväinen pojan sydänäänien kuuntelu
Kaipaatko jotain? Energiaa
Vauvan liike: Huikea on liikehdintä
Ruokahimot: Ei
Heikotus/huonovointi: Kaikki kunnossa. Vähän huimaa, mutta syykin taitaa olla anemian.
Sukupuoli: Poika
Synnytysoireita: Ei. 
Oireita: Harjoitussuppareita, ihottuma oikeassa reidessä.
Napa sisällä vai ulkona? Keskimaastossa
Sormukset sormessa vai ei? Sormesta löytyy...
Onnellinen vai tunteikas suurimman osan aikaa: Onnellinen
Odotan: kesää



lauantai 28. maaliskuuta 2015

RV 21 - Pieni poika! (vs.tyttöraskaus)

 Eilen oli viimein se kauan odotettu rakenneultra! Täytyy kyllä sanoa, ettei jäänyt sukupuoli epäselväksi. Kurkkaus jalkoväliin paljasti, että pieni poikahan se siellä rakentelee pehmeässä yksiössään, niin että kolina ja mulske käy. Kaikki oli rakenteiden puolesta todella hyvin ja siroa pienokaista odotellaan elokuussa saapuvaksi.





Koko raskausajan tähän asti on tuntunut, että tyttö sieltä on tulossa, joten poika oli kyllä hieman yllätys. Lisäksi, kun minulla on jo tyttö (11v), ensimmäinen ajatus oli: "Apua, kuinka poika kasvatetaan?!" Lähes kaikki tanssi-ja liikuntaohjausryhmätkin ovat olleet tyttöryhmiä eli pojista ei ole ns. mitään kokemusta. Mutta ensiajatusten jälkeen iski ihan huikea fiilis! Ihanaa, pieni poika! Tämän tiedon myötä olen nyt hieman vertaillut edellistä tyttö-odotusta tähän poika-odotukseen.
Tietysti jokainen raskaus on erilainen, vaikka odottaisikin jälleen samaa sukupuolta. Nyt poikaa odottaessa olen kuitenkin huomannut:

- Raskauden alussa voin huonosti. Tyttöä odottaessa ei oikeastaan mitään pahoinvointeja.
- Jatkuva ummetus. Tytön odotuksessa vain viimeisellä kahdella raskausviikolla.
- Nyt on nenä jatkuvasti tukossa ja hengitys vaivalloisempaa.
- Pojasta heittelee mielialat selkeästi enemmän - koko ajan.
- Masu on ns.poikamaha. Edestä päin ei edes aina huomaa, että olen raskaana. Sivusta kyllä näkyy selvästi.
- Ei linea negraa (eli "poikaviivaa". Tytöstä linea negra nousi puoleen väliin napaa.
- Tässä raskaudessa on ollut vähemmän kipuja. Mihin voi toki vaikuttaa myös runsas liikunta. Tyttöä odottaessa oli jos jonkinmoista fyysistä vaivaa.
- Nyt väsyttää enemmän. Ikää myös + 11 vuotta edelliseen raskauteen verrattuna.

Muuten raskaudet ovat olleet suht samanlaiset. Iho ja hiukset normaalit. Painonnousu alussa hurjaa jne...Vaikka vieläkään en paina sitä, mitä painoin viime raskauden alussa. Noh, kaiken kaikkiaan jääpi nähtäväksi, millaista vaivaa kesä tuokin vielä tullessaan. 

Tämä viikko on ollut yhtä huipakkaa. Viime perjantaina oltiin led-keikalla 
Keikan jälkeen bäkkärillä
Sunnuntaina kuvattiin musavideota:

Huih, mikä ilme
Maanantaina oli parhaan ystävän babyshower

Tiistai (onneksi) lepopäivä.

Keskiviikkona ja torstaina pyörittelin messuilla vanteita koko päivä alkaen klo 9.00



Eilen, perjantaina, oltiin feattaamassa Flammaa Nikon kanssa pixel-välineiden ja vanteiden kanssa.
Tänään sitten vuorossa keikka Lahdessa ja huomenna koko päivä läpimenoja Parsifalia varten Tampere-talossa. Huih! Viikon päästä on Parsifalin ensi-ilta ja sitten rauhoittuu kalenteri - vaikka täytyy myöntää, että rauhoittuminen voi olla hankalaa, kun tykkään niin kovasti siitä, että on jatkuvasti säpinää ja hommaa... Täytyy luottaa, että asiat menevät omalla painollaan ja pieni lepo ja hengähdys tekee vain hyvää.

Ensi kertaan!


Viikot? 21
Vauvan koko? Porkkana. (Rakenneultrassa pituus päästä peppuun n. 20 cm + siihen vielä jalat)
Painonnousu/lasku: 50.8-57.5 = 6,7 kg 
 Äitiysvaatteet? Äitiysleggareita & sukkahousuja. 
Raskausarpia? ei
Uni: Vaihtelee. Yleensä herään kerran yössä. 
Viikon paras hetki: Rakenneultra viime pe
Kaipaatko jotain? Omaa vartaloa
Vauvan liike: potkii ja mutkii
Ruokahimot: Ei
Heikotus/huonovointi: Kaikki kunnossa.
Sukupuoli: Poika
Synnytysoireita: Ei. 
Oireita: Nyt on kaikki suht hyvin. Harjoitussuppareita tulee aina silloin tällöin.
Napa sisällä vai ulkona? Keskimaastossa
Sormukset sormessa vai ei? Sormesta löytyy...
Onnellinen vai tunteikas suurimman osan aikaa: Merry-go-around
Odotan: kesää