perjantai 30. tammikuuta 2015

Kuvia rv 11 ja 12


Pikaisen kuva-analyysin perusteella näyttää siltä, että maha ei ole kasvanut, mutta kaikki muu onkin sitten levinnyt huolella... Huoh! ehkä tästä nyt selittyy se ylimääräinen 3 kg....

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Ensimmäinen ultra

Tänään oli se "kauan" odotettu ensimmäinen ultra. Täytyy myöntää, että vähän jännitti etukäteen.
Meillä oli varattu aika klo 10.20 ja Nikon kanssa oltiin paikalla hyvissä ajoin. Äitiysultra oli edellisellä viikolla vaihtanut paikkaa, joten varmaan sen vuoksi aikataulut olivat hieman myöhässä.

Todella ystävällinen kätilö otti meidät vastaan. Hän selitti toimenpiteen ja alettiin hommiin. Samantein kun laite kosketti mahaa, näkyi jo pikkuinen televisiossa. Hän oli varsin eläväinen tapaus, venytteli, kääntyili ja liikutteli jalkojaan. Kätilö selitti tarkasti ja erittäin hellällä tavalla kaverin pituuksista ja muista mitoista. Kaikki oli oikein hyvin! Laskettu aika pysyi samana virallisissa papereissa eli 8.8, vaikka todellisuudessa kaveri on muutaman päivän nuorempi, kuten jo sinne mennessä sanoinkin. Laskettua aikaa ei kuitenkaan muuteta papereihin, ellei päivä muutu yli viisi päivää.

Saatin viisi kuvaa muistoksi, joista kahdesta tehtiin tämmöinen pieni kollaasi:

Rv 12 + 1

Ultran jälkeen käytiin Nikon kanssa hyvillä mielin syömässä intialaista. Sen jälkeen käpsyttelin pari kilometriä keskustaan kuntosalille... ettei kahden edestä syöminen lähde käsistä =D



maanantai 26. tammikuuta 2015

Raskausviikko 12

Masuja rivissä 12+2, 21+6 ja 27+5
Raskausviikko 12

Löysin tällaisen kyselyn netistä, jota voi täyttää viikkojen edetessä. Alkuperäinen oli englanniksi, joten tässä tulee vapaasti käännettynä:
 

Viikot? 12
Vauvan koko? noin Avocadon kokoinen 
Painonnousu/lasku: n. 3 kg
Äitiysvaatteet? Vielä ei ole tarvinnut harkitakaan äitiysvaatteita. Omat vaatteet menee hyvin vielä päälle.
Raskausarpia? Eip!
Uni: Nukun todella hyvin. Yleensähän kärsin, jos jonkinmoisista uniongelmista. Nyt yksinkertaisesti nukahdan ja herään vasta aamulla.
Viikon paras hetki: Veikkaan, että paras hetki on tulossa keskiviikkona, kun meillä on ensimmäinen ultra.
Kaipaatko jotain? Hmm.. Entistä energiaa ;)... No, en oikeastaan mitään. Kyllähän viikonloppuna olisi muutama saunaolut maistunut, mutta ei tehnyt yhtään tiukkaa kyllä olla juomattakaan.
Vauvan liike:  Luulin tuntevani, mutta se saattoi olla myös suoliston möyrintää...
Ruokahimot: Ei mitään. Päinvastoin joku entinen lempiruoka saattaa aiheuttaa ällötystä (esim.hajun vuoksi)
Heikotus/huonovointi: Jos olen syömättä yli 2 tuntia, alkaa heikottaa ja oksettaa. 
Sukupuoli: Ei tietoa!
Synnytysoireita: EI, onneksi =D
Oireita: Ummetus ja ilmavaivat, väsymys, nopea hengästyminen
Napa sisällä vai ulkona? Sisällä
Sormukset sormessa vai ei? On. 
Onnellinen vai tunteikas suurimman osan aikaa: Iloinen... ja väsynyt
Odotan: Keskiviikon ultraa!

tiistai 20. tammikuuta 2015

Elämä voittaa..

Vihdoin. 24/7 krapula on ohi... Enää ei heikota, paitsi jos syömisten väli venyy yli 2 tuntiin.
Olo on muutenkin normalisoitunut. Ja välillä sitä miettii, että mahtaako sitä olla raskaana ollenkaan.
Jatkuva väsymys ja hengästyminen kuitenkin viittaa kuitenkin plussan puolelle.

2.1 oli ensimmäinen neuvola ja painokin oli tyylikkäästi noussut 50.8 kg - > 52.8 kg. Veikkaan, että joulunpyhät turvottivat mahaa silti enemmän kuin masussa asustava Juju.

Treenatessa ja esiintyessä huomaa, että väsähtää ja hengästyy yli puolet herkemmin kuin aikaisemmin. Välillä neljän vanteen pyörittelyissä tuntuu, että voimat vaan lakkaa kesken. Oma fiilis on muutenkin lavalla vaikeasti kuvailtava... hmm. venkeä? "Meitäpä on tässä lavalla kaksi, mutta näät vain yhden"...  Viime viikko olikin esiintymisten puitteissa vähän rankempi. Aamuesiintymiset sekä ke & pe... herätys 4.30. Sunnuntaina pidetttiin workshoppia Helsingin suunnassa partiolaisille... 4 tuntia raikkaassa ulkoilmassa klo 9 lähtien ja illan nukuin kuin tukki.


Tehtiin Nikon kanssa eilen hieman muutoksia kodissa. Muutettiin makuuhuoneesta takkahuoneeseen. Jossain kohdin lasten huonejako pitää suunnitella vielä tarkemmin, mutta varmaa on että me majoitamme tästä eteenpäin takkahuoneen.

Masun suhteen mitään suuria muutoksia ei ole vielä nähtävissä. Aamulla maha on vielä litteä, mutta illasta pullahtaa pieni pömppis näkyville. Laittelenpa kuvia vaikka huomenissa!

Hyviä öitä!


tiistai 23. joulukuuta 2014

Oksetus

Huhhui... Edellisellä kierroksella säästyin pahoinvoinneilta, mutta nyt tuntuu, että joka päivä heikottaa... Pahoinvointi alkaa jo 4-5 aikaan aamulla ja jatkuu oikeastaan koko päivän aaltoillen. Tällä hetkellä myös energiat on todella vähissä ja väsyttää vain koko ajan.
Olo on myös turvonnut ja kiristävä...
Eli yhteensä =  kaikinpuolin hehkeä meininki.

Ei mitään erikoisempia mielihaluja... eipä sen puoleen, kun tuntuu että mitään ei saa edes syödä. Joka mätössä tuntuu olevan jotain väärää ja todella haitallista. Onneksi on suomalainen kunnon ruisleipä. Vedetään sitten vaan sitä.

Ai niin ja huomio... Alkoholittomat oluet Bavaria, Jeeves ja Becks maistuu yllättävän hyvältä... Rainbown alkoholittoman lager oluen voisin postittaa samantien vaikka tie lietteeksi... Maistui ihan lämpöiseltä ja väljähtyneeltä ruispuurolta... Yöh! Toisaalta bändin jätkät ihmetteli, että miten edes saatoin odottaa jonkinmoista makuelämystä, kun speksitkin oli jo lähtökohtasesti huonot =D.

Joka tuutissa tuntuu olevan hajuja...Kaikki haisee ja mikään ei tuoksu. Kaupassakin täytyy sokkeloida ympäriinsä sen mukaan, että millainen partavesi tuntuu olevan likellä. Voimakas tuoksu saattaa nimittäin aiheuttaa voimakkaan vastareaktion. Ja se sitten saattaa alkaa itkettää... Joten Nikolle tuossa sanoinkin, että mää taidan pysytellä 10 kuukautta sisällä.

No, ehkä tää tästä...

Rv 7 +3


tiistai 16. joulukuuta 2014

Beibishow...

Yllätys, ihmetys, onnetus ja oksetus... Näitä tunteita ja ajatuksia koin vahvasti tehtyäni ensimmäisen raskaustestin - ja vielä tulityökortin uusimiskurssilla. Olin aamulla ennen kurssille menoa ostanut 3:n testin raskaustestipakkauksen. Ihan vain testatakseni. Ensimmäisellä kahvitauolla puikkelehdin vessaan ja tein tarvittavat toimenpiteet. En jäänyt odottelemaan tulosta vaan nakkasin testin tylysti kassiin ja unohdin sinne. Kesken tunnin aloin kaivelemaan kynää laukun pohjalta ja samalla muistin testin. Repun pohjalla näkyi valkoinen liuska, jossa kaksi punaista viivaa... Toinen tummempi ja toinen vaaleampi. Oho!  Epäuskon vuoksi päätin tehdä testin vielä pariin kertaan uusiksi. Join siis  1,5 litraa vettä ja ravasin luennolta vessaan - kahdesti. Jep, kyllähän ne samaa toistivat.

Ennen iltapäivän treenejä pistäydyin vielä apteekissa ja sijoitin hieman kalliimpaan testiin, joka näyttää tilan lisäksi vielä mahdolliset raskausviikot hedelmöittymisestä.... Juuri ennen treenien alkua käväisin vessassa ja tulosta ei tarvinnut kauaa odotella.

2-3 vk hedelmöityksestä eli n. rv5
Treenikeskittyminen herpaantui kyllä ihan täysin ja päässä pyöri lähinnä, millä tavalla kertoisin Nikolle. Tämähän ei siis ollut mikään vahinko vaan ihan tietoisesti puuhiin lähdetiin jo pari kuukautta aiemmin. Yllätys-osuus oli vain, että homma tärppäsi niin nopeasti.

Illalla, kun Niko tuli kotiin töistä, olin paketoinut valmiiksi testit (ne kaikki) kirjekuoreen ja annoin lahjan takkahuoneessa. Nikon reaktio olikin varsin ihana... Meille tulisi siis vauva.

Meitä lähtikin siis Bahrainin keikalle 4 esiintyjää + 1 salamatkustaja... 



Tällä hetkellä laskettuaika on n. 8.8 - 10.8 (Jälkimmäinen sattuu olemaan myös oma syntymäpäivä).
Viikkoja siis 6+3.

Olotila: 
- Otsaan särkee saunassa ja suihkussa
- Vähän krapulainen olo koko ajan
- Kasvot rasvoittuu
- Muuten olo täysin normaali

Katsotaan, miksi tilanne ja olot tästä kehkeytyvät... Matka on vasta alussa ja paljon suunniteltavaa... Askel askeleelta siis eteenpäin!

Tsau!

50,8 kg